tiistai 26. toukokuuta 2020

Asiakastyö | SSKKY | Valmis video | Videotuotanto

Valmis video



Asiakastyö | SSKKY | Kuvaaminen ja editointi | Videotuotanto

Kuvaaminen
Varasin kokonaisen viikon kuvauksille, noin yhden päivän kullekkin alalle. Sain tuolloin kuvattua suurimman osan materiaaleista, mutta eism. maarakennuspuolella piti käydä kuvaamassa useampana päivänä, huonon sään vuoksi.
   Esittelin ideani opettajille ja mietimme yhdessä mitä työvaiheita videoon halutaan. Kohdeyleisönä ovat pääasiassa nuoret, joten halusin videoon nuoria opiskelijoita työtehtäviensä parissa. Halusin myös tuoda videoista paremmin lähestyttäviä, joten halusin videoihin myös opiskelijoita kertomaan alastaan.

Maarakennuspuolella kuvaamassa


Videotutoriaalien soittolista




Editointi
Olen aiemmin editoinut Premiere Pro:lla, mutten vielä täysin hanskaa ohjelmaa. Osaan kuitenkin tehdä perusasiat, ja jos on ilmennyt eteen ongelmia, olen youtubetutoriaalien avulla etsinyt ongelmaan apua. Kokosin soittolistaan tutoriaaleja joita olen käyttänyt tässä projektissa apuna.
  1. Aloitan videoiden editoinnin käymällä läpi kaiken kuvatun videomateriaalin ja valitsen parhaat. 
  2. Tämän jälkeen siirrän videopätkät Premiepe Pro -ohjelmaan, vas.alas.
  3. Siirrän videopätkät aikajanalle, jolla ensin leikkaan videot sopiviksi ja järjestän ne.
Editoinnin aloittaminen

Opin tämän tutoriaalien avulla: Osa videoista heilui hieman, joten vakautin ne digitaalisesti.


Poistin videoista ääniraidat ja etsin taustalle sopivaa musiikkia. Etsin musiikkia, joka sopisi nuorille. Se toisi videoihin potkua. Latasin musiikit Youtuben omasta musiikkikirjastosta.

Youtuben musiikkikirjasto


Värien editointia ennen VS jälkeen






Videotiedostot
Etsin netistä renderöinti tiedot, jotta videoon saa hyvän laadun ja se sopii youtubeen. Alapuolella videoiden kansiot.


Asiakastyö | SSKKY | Suunnittelu ja luonnokset | Videotuotanto

Salon seudun koulutuskuntayhtymä / SSKKY
Sain asiakkaakseni Salon seudun koulutuskuntayhtymän. Toimeksiantona oli mainosvideon tekeminen ammattiopiston teknisistä aloista.
Tähän kuuluivat:
  • Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto
  • Pintakäsittelyalan perustutkinto - Maalari
  • Taideteollisuusalan perustutkinto - Puuseppä
  • Rakennusalan perustutkinto - Talonrakentaja
  • Rakennusalan perustutkinto - Maarakennuskoneen kuljettaja
Mainosvideon pituudeksi asiakas toivoi 10-15min, eli jokaisesta alasta olisi noin 2min pätkä. Video tulee markkinointitarkoitukseen SSKKY:n sivuille, youtubeen sekä näyteyyäväksi peruskouluissa. Eli kohdeyleisönä ovat pääsääntöisesti nuoret. 


Suunnittelu ja luonnokset
Lähdin liikkeelle käsikirjoituksen ja kuvakäsikirjoituksen laatimisesta. Tämän jälkeen otin yhetyttä sähköpostitse jokaisen alan opettajaan, ja sovimme tapaamisen. Menimme yhdessä yhteyshenkilöni kanssa käymään jokaisella alalla keskustelemassa opettajien kanssa videon sisällöstä ja aikatauluista. Sovimme myös jo kuvauspäiviä. 

Puuseppäpuolen luonnokset

Metalli- ja pintakäsittelyalan luonnokset

Talon- ja maanrakennusalan luonnokset


Video inspiraatio soittolista


torstai 7. toukokuuta 2020

Tipsutora -yrityksen Logo suunnittelu + tarrojen teko

Luonnokset
Piirustuksissani käytän kulmikasta Tipsutora -leimaa, joten halusin logon olevan samantapainen. Lähinnä pidin leimassa yritykseni nimen asettelusta. Pidän myös tähdistä, ja olen käyttänyt tähtiä monissa piirustuksissani. Myös youtubekanavallani grafiikkojen teemana on udein tähdet ja sininen väri. Alapuolella luonnoksia suunnittelun vaiheista. Olin varma, että päädyn oikeanpuolimmaiseen versioon, jota aloin jo käyttämään nettisivuillani.

Logon suunnittelun vaiheet

Huomasin kuitenkin että sininen tähtilogo oli liian täysinäinen. Varsinkin kun käytin logoa nettisivuillani niin en ollut sen ulkonäköön tyytyväinen, vaan halusin jotain simppelimpää.
Halusin kuitenkin pitää tähti muodon ja tekstin asettelun. Alapuolella näkyy lisää suunnitteluvaiheita, jossa poistin ylimääräiset tähdet ja muutin värejä. Sininen väri tuo ehkä mieleen sellaisen "tumma" ja "karkea", joten päädyin mustaan tähteen. Luonnosten piirtämiseen käytin Ipad pro:ta ja Procreate-ohjelmaa.

Logon piirtämistä


Valmis logo
Alapuolella valmis logo, joka on tehty illustratorilla.



Logotarrat
Minulla on verkkokauppa ja halusin tehdä logostani tarroja, joita voi sitten kiinnittää tilauksiin. Tutkin netistä moo sivua, josta saa tilattua tarroja ja käyntikortteja. Mutta koska nettikauppani toiminta on vähäistä, päätin tehdä tarrat itse. Ostin suomalaisesta kirjakaupasta tarrapaperia, tein koneella tarra-arkin, jota tulostin kotona. Lopuksi leikkasin tarrat ympyrän muotoisiksi leikkurilla.

Tarra-arkki. Tehty photoshopilla-


Tarrojen tekovaihe


Valmiita logotarroja 

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Valmiita SketchUp töitä

Harjoitustyö
Koulun harjoitustyö kivijalkamyymälästä. Hieman keskeneräinen...



Asiakastyö
Tein asiakkaalleni toimistokontin Sketchupilla.


GD-Groupille tekemäni asiakastyö