perjantai 18. joulukuuta 2020

Livestream | Soten valmistujaiset etänä

 Youtube livestream


Toteutimme livestreamin youtuben kautta Sosiaali- ja terveyspuolen valmistujaisjuhlasta. Valmistujaisten jälkeen esitettiin yhden oppilaan pienonsoittovideo. 

En ollut aiemmin streamannut, joten tietoa piti etsiä netistä. Tein projektin yhdessä luokkalaiseni kanssa. Ensin teimme streamin valmiiksi koulun youtubekanavalle ja ajoitimme sen valmistujaispäivään. Tämän jälkeen meillä oli streamin linkki, jonka lähetimme opettajille. 


Sosiaali- ja terveysalan valmistujaiset livestreamin kautta


 
Läppärille ladattiin OBS, suoratoisto ja talletusohjelma, jonka avulla kuva lähetetään youtubeen.  Yritimme myös alussa käyttää järjestelmäkameraa kuvauksissa, mutta se ei ollut käytännöllinen. Saimme datanomi opettajalta ohjeeksi käyttää webbikameraa ja erillistä mikrofoonia. Luokkaamme ostettiin web kamera ja mikki, joita voisi streamissa käyttää. Ne olivat helppokäyttöisiä ja toimivia.

Livestreamin alkaessa streami ei ollut päällä, mutta ongelma korjattiin. Valmistujaisten loputtua esitettiin video, josta ei heti kuulunut ääntä, koska mikrofoni oli vielä yhdistettynä tietokoneeseen. Tämä saatiin myös äkkiä korjattua. Muuten streami onnistui ja sujui erittäin hyvin. Kaikenkaikkiaan se kesti n. 30 min.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti