lauantai 29. lokakuuta 2022

Luonnos väreistä ja muodoista | Desing Tekstiili

 Tehtävä väreistä ja muodoista


Tehtävä: Ota vaukutteita. Työsi on tehdä luonnos tai asukokonaisuus, jonka inspiraationa on tutkimasi taide. Luonnoksen tueksi laadi valitsemasi taiteilijan työstä kuvakollaasi, joka tukee inspiraatiotasi.



Valitsin taitailijalistalta Osmo Rauhalan, koska hänen työntä puhutteli minua eniten. Käytin inspiraationa hänen töitään, jossa tuli esille mustavalkoisuus.




Tässä aikaansaamani luonnos: huppari ja sen ympärille rakennettu vaatekokonaisuus. Tällaisia vaatteita käyttäisin myös itse. Piirsin työn luonnoskirjaani käyttäen vesipohjaisia tusseja, rajauskynää ja valkoista korostuskynää. 

perjantai 2. syyskuuta 2022

Seinätekstiili | Desing Tekstiili

 Seinätekstiili

Tein seinätekstiilin Desing tekstiili puolen VERSO näyttelyyn. Piirsin koulussa printin, jota käytin työssä.


Tein illustratorilla luonnoksen kankaasta ja järjestelin kuvat


Leikkasin kankaan ja tulostin printit A3 paperille ja mallasin niitä kankaalle. Merkkasin maalarinteipillä kuvien paikat, jotta saan tulostettua kuvat oikeille paikoille.







Kun kangas oli valmis tasoitin päät ja käänsin ne liimanauhalla silittämällä. Yläosaan jätin enemmän tilaa, koska seinään ripustamista varten sinne tulee metallitanko.



tiistai 31. toukokuuta 2022

Värioppi | Desingtekstiili

Värien vuorovaikutus

Väri on aina riippuvainen ympäristöstään. Me emme havaitse värejä sellaisenaan vaan vuorovaikutuksessa sen ympäristön kanssa.

Väri

Värit ovat esineestä, aineesta tai muusta vastaavasta säteilevän tai heijastuvan valon aallonpituudesta ja intensiteetistä riippuva näköaistimuksesta havaittava ominaisuus.
   Värin laatu vaihtelee myös ympäristön ja havaitsijan mukaan. 
On Suoraa valoa ja heijastuvaa valoa.Esineessä oleva valo on heijastuvaa valoa. Osa katoaa pintaan ja osa heijastuu pois.
Värin ominaisuuksia ovat:
  • Sävy (Hue)
  • Kirkkaus (Brightness)
  • Kylläisyys ( Saturation)


Päävärit:

Sininen, keltainan, punainen

Välivärit:

Vihreä, oranssi, lila


Väriharmonia : Tarkoittaa värien yhteensopivuutta. 

Yksiväriharmonia: Yhdestä väristä saatavia eri vivahdus vaihtoehtoja; kun perusväriin lisätään vaihtelevia määriä mustaa tai valkoista

Lähiväriharmonia:  Värit valitaan väriympyrästä rajoitetulta alueelta.

Vastaväriharmonia: Syntyyyhdistettäessä värejä, jotka sijaitsevat väriympyrässä toisiaan vastapäätä, ts. täydennysvärejä.

Valööriharmonia: Tarkoittaa sävyttömillä väreillä syntyvää harmoniaa. Käyeyään harmaan asteita mustasta valkoiseen.

Kolmisointu: Käytetään vastavärejä väriympyrästä kolmion muodolla.


Kokeilimme koulussa eri väriharmonioita. Käytin alla näkyvää vanhaa piirustustani:



  1. Kolmisointu
  2. Vastavärit
  3. Kolmisointu
  4. Lähivärit


 




Ovistoppari | Desingtekstiili

 Pikkulintu - Ovistoppari

Tein koulussa harjoitustyön Ovistopparin muodossa. Käytin apuna "Sisustajan ompeluopas - Cheryl Owen" kirjan ohjetta, mutta muokkasin kaavoja hieman että saan stopparista kulmikkaan, jotta Pikkulinnut - printtini sopisi siihen paremmin.



Sovitin printit yhteen kankaaseen ja tulostin ne tekstiilitulostimella. Tulostin myös pelkkää sinistä taustaväriä muita osia varten.

Ompelin sivut yhteen jättäen alkuun ja loppuun 1 cm tyhjää.


Ylä- ja alaosa ommellaan yhteen mahdollisimman läheltä toistensa tikkausta, jotta kulmien reijät saadaan umpeen.

Kahva ommellaan kiinni yläkappaleen oikealle puolelle ennen kun yläosa kiinnitetään sivukappaleisiin

Tein stoppariin sisäpussukan samalla tavalla ja ompelin sen kiinni yläosan kulmiin. Jätin molempiin kappaleisiin n. 10cm aukot.

Ompelin stopparin oikealta puolelta sivut, jotta muotoon saadaan ryhdikkyyttä

Täytin sisäpussin tuftauksen ylijäämillä langanpaloilla ja herneillä. Ompelin molemmat aukot kiinni käsin.

Valmis ovistoppari


sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Kangaskassi | Desingtekstiili

 Kangaskassi

Tein ensimmäisen työni Desing tekstiili puolella, kangaskassin, Pikkulinnut - printilläni.


Kangaskassin ohje
Leikkasin kankaat ja tulostin kuvan tekstiilitulostimella X2


Tein taitokset, silitin ja ompelin kahvat ja kassin

Saumuroin kassin reunat

Mittasin ja laitoin kahvat taitoksen sisään ja ompelin kiinni X2

Ompelin kangaskassin kulmat ja kiinnitin kulman saumat sivujen saumaan

Saumojen silityksen jälkeen kanagskassi on valmis

maanantai 28. maaliskuuta 2022

Raportti | Adobe Illustrator | Tutoriaali

 Raportin tekeminen Illustratorissa



Siirrä haluttu kuva "Swatches" ikkunan päälle. Tuplaklikkaa se auki

Aukeaa "Pattern options" jonka avulla voit muokata raporttia

Raahaa raportti "Swatches" ikkunan päälle.

Paina "Done"

Uusi raportti valittuna "Swatches" ikkunassa, valitse "Rectangle" työkalu ja tee pohjan mukainen laatikko. Laatikko täyttyy raportilla.


keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Viestintävarusmiehenä Armeijassa

Armeijassa

Valmistuin Visualistiksi maaliskuussa 2021 ja lähdin vapaaehtoiseen asepalvelukseen kesällä 5.6.2021 Säkylään, Porin Prikaatiin. Alokasjakson jälkeen minut valittiin erityistehtävään viestintävarusmieheksi. Tehtäviin kuuluu pääsääntöisesti valokuvausta ja videotuotantoa, mutta tein myös graafista suunnittelua ja piirustustöitä, koska minulla oli niihin aikaisempaa kokemusta. Erityistehtävän kesto oli 9kk ja kotiuduin 16.3.2022. Kotiuduin viestimiehenä ja minulle myönnettiin kotiutumispäivänä stipendi ja siihen kuuluva mitali.


Kokemuksia

Koen saaneeni paljon harjoitusta ja kokemusta valokuvaukseen liittyen ja olen mielestäni kehittynyt paljon kuvaajana. Olen onnistunut kuvaamaan vaikeissakin tilanteissa ja hyvin erilaisissa olosuhteissa. Esimerkiksi talvet olivat erittäin haastavia kylmyyden, valonpuutteen ja sään takia.
   Oli todella mielenkiintoista päästä kuvaamaan erilaisiin harjoituksiin, jonne kaikki eivät pääse. Kuvasin kahdet loppusodat, jotka olivat isoimpia keikkoja. Ensimmäinen oli Raumalla ja toinen Oulun salossa. Työn määrä vaihteli paljon. Välillä oli vähemmän hommaa ja toisinaan liikaa. En kokenut paineen alla työskentelyä ongelmaksi, ja hyödynsin paljon visualisti opintojeni aikana opittua aikatauluttamista ja oman ajan käytön hallintaa.

Kuvaukset talvella olivat hieman haastavia


Esimerkkejä kuvistani: